23 August 2015

Uudenkaupungin Vanhat Talot + arvonta


(FI) Uudessakaupungissa järjestetään syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna 5. - 6.9. uudistuva avoimien ovien puutalotapahtuma, joka kantaa nyt nimeä Uudenkaupungin Vanhat Talot. Tapahtuman organisointivastuun kantaa viime syksynä perustettu uusi yhdistys, Uudenkaupungin Vanhat Talot ry., ja mukana on lähes 50 kotia, pihaa ja julkiskohdetta. Tapahtumatiedote kertoo seuraavaa:

Uusikaupunki on tunnettu keskustan ruutukaava-alueestaan, joka on maan parhaiten säilyneitä empire-tyylisiä puutalokorttelialueita. Näiden kortteleiden idylliset vanhat talot avaavat ovensa ja porttinsa nyt syyskuun alussa kaiken kansan ihailtavaksi. Tule hakemaan inspiraatiota perinnekorjaamiseen, sisustamiseen, pihanlaittoon tai vaikka vain viihtymään viikonlopuksi upeaan merelliseen Uuteenkaupunkiin. Persoonallisilta pihoilta voi löytyä kukkaloiston ja ihanan vanhan talon lisäksi pop up -kahviloita, kirpputoreja tai muuta lisäohjelmaa.

Taloesittelyjen ohella viikonloppuun mahtuu paljon muutakin aiheeseen liittyvää aktiviteettia. Tilausravintola Pryki toimii tapahtuman tukikohtana koko viikonlopun ajan. Prykistä löydät kiinnostavia luentoja ja muuta ohjelmaa.


Lisätietoa tapahtumasta saat:
Tapahtuman kotisivuilta: www.uginvanhattalot.fi
Facebookista: www.facebook.com/uudenkaupunginvanhattalot
Instagramista: @uginvanhattalot
Sähköpostitse: info@uginvanhattalot.fi


Sitten arvontaosuuteen: Minulla on ilo arpoa teidän lukijoiden kesken kaksi kahden hengen rannekepakettia tapahtumaan. Yksi paketti sisältää siis kahden hengen ilmaisen sisäänpääsyn. Voit osallistua arvontaan kertomalla kommenttikentässä, oletko koskaan käynyt Uudessakaupungissa ja onko tapahtuma sinulle tuttu. Osallistumisaika päättyy viikon päästä sunnuntaina 30.8.2015. Onnea arvontaan!


(IT) Qui al blog si apre ora un concorso in cui due lettori possono vincere due ingressi gratuiti ciascuno per un evento su case in legno, organizzato nei giorni 5. - 6.9. nella città di Uusikaupunki in Finlandia. La scadenza per partecipare è domenica 30.8.2015 e per partecipare puoi raccontare in un commento se hai già visitato la città di Uusikaupunki. Buona fortuna!

(EN) I'm hosting here on the blog a giveaway where two lucky readers can win a free entry for 2 persons for the wooden houses event, organized September 5-6 in Uusikaupunki, Finland. The giveaway closes on Sunday 30th September 2015 and you can partecipate by telling in a comment if you have already visited Uusikaupunki. Good luck with the giveaway!



Kuvat / pictures / foto: Tuija Talvitie

13 comments:

  1. Olen käynyt useita vuosia sitten kerran Uudessakaupungissa, juurikin tällaisessa tapahtumassa. Tapahtuma taisi olla silloin nimeltään Pytinkien Paris? Oli aivan huikeaa päästä kurkistelemaan kauniisiin koteihin ja juttelemaan niiden asukkaiden kanssa. Olisikin hauskaa voittaa ja päästä pitkästä aikaa tutustumaan kaupunkiin ja taloihin ja koteihin!!

    ReplyDelete
  2. Olen käynyt kerran Uudessakaupungissa ja kaupungista jäi hyvä fiilis. Siispä suunnitelmissa matkata sinne uudestaan syyskuun ensimmäisenä vklp ja osallistua ensimmäistä kertaa mielenkiintoiselta kuulostavaan tapahtumaan!

    ReplyDelete
  3. Olen asunut puoli vuotta Ukissa ja olisin kovin kiinnostunut tapahtumasta

    ReplyDelete
  4. Olen käynyt Ukissa monesti, mutta en vielä puutalotapahtumassa.

    ReplyDelete
  5. Olen käynyt Ukissa monesti, mutta en vielä puutalotapahtumassa.

    ReplyDelete
  6. En ole käynyt Uudessakaupungissa. Tapahtuma kiehtoo, koska asun itse erittäin vanhassa puutalossa ja olen kiinnostunut sisustamisesta.

    ReplyDelete
  7. Uki on lapsuudesta tuttu kaupunki, isovanhempien luona siellä monet lomat vietetty ja tapahtumassakin on jo kertaalleen vierailtu 😊

    ReplyDelete
  8. Vuosia sitten ja nyt mietinässä joskos olisi aika taas käydä.

    ReplyDelete
  9. Lapsena käytiin isoäidin kanssa Uudessakaupungissa. Makoisat munkit ovat jääneet hyvin mieleen. Tapahtumaan en ole aiemmin osallistunut mutta mielelläni tulisin ihailemaan kauniita puutaloja.

    ReplyDelete
  10. En ole käynyt ja tapahtumakin on ihan vieras! :)

    leevilotta(at)luukku.com

    ReplyDelete
  11. En ole aiemmin käynyt Uudessakaupungissa, mutta nyt olen parhaan ystäväni kanssa tulossa tähän tapahtumaan. Olemme molemmat kiinnostuneita vanhoista puutaloista ja sisustuksesta. Olisikin kiva yllättäää ystävä lipuilla :)

    ReplyDelete
  12. Olen tulossa 17 -vuotias tyttäreni kanssa Uuteenkaupunkiin, olisi upeaa kierrellä kaunista kaupunkia ja tutustua lähemmin puutaloihin ja ihailla puutarhoja!
    //Tettaliini

    ReplyDelete
  13. Osallistuin aikanaan Pytinkien paris tapahtumaan ja päällimmäisenä mieleeni jäi upeasti entisöidyt kodit ja hienot tarinat talojen historiasta. Odotankin ensi viikonloppua kovasti!

    ReplyDelete